Saturday, March 15, 2014

Tee ruoanlaitossa

Olimme pitkään olleet uteliaita kokeilemaan teen käyttämistä ruoanlaitossa. Ajatus tuntui houkuttelevalta, mutta vieraalta - mitenköhän sitä nyt oikeasti tulisi käyttää? Australian Masterchef (2012) vastasi uteliaisuuteemme aivan mielettömän mielenkiintoisella jaksolla, jossa valmistettiin alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka, joissa kaikissa oli käytettävä teetä jossain muodossa. Se avasi silmiämme teen monille mahdollisuuksille!

Ensimmäiset kokeilut olivatkin aika varman päälle, eli aikaisemmassa postauksessa mainitut Ochazuke ja sobanuudelikeitto. Sen jälkeen tuli kokeiltua vielä yhtä sitruuna-basilika-kastiketta, joka sopi mainiosti valkoisen kalan kanssa. Lisäksi Tokyo 55:ssa syöty vihreän teen -jäätelö oli jäänyt vahvasti mieleen miellyttävänä kokemuksena, jota teki mieli kokeilla valmistaa itsekin.

Kokeilun edistämiseksi tilattiin pari kirjaa: Cynthia Goldin ja Lisë Sternin "Culinary Tea" sekä Robert Wemischerin ja Diana Rosenin kirja "Cooking with Tea". Kummassakin on paljon hyviä - myös länsimaalaiseen keittiöön (ja näköjään Angry Birds -possullekin) - soveltuvia ideoita!



Inspiraatiota etsimässä

Kuin sattumalta silmiin osui Théhuone - pieni, mutta avara teekauppa ja -huone. Ensimmäinen asia mikä tulee vastaan kun astuu sisään on miellyttävä ja valloittava tuoksu. Paikka on kuin kiireen ja stressin seassa oleva turvallinen keidas, jossa rauhallisuus ja rentous vallitsee, lukiten maailman murheet ja kiireet ulkopuolelle. Suomalaiset toisilleen ventovieraat ihmiset jopa juttelevat keskenään, kuitenkin jättäen omaan rauhaan ne, jotka mielummin keskittyvät omiin ajatuksiinsa. Théhuoneesta inspiroituneena voisi hyvin kirjoittaa romaani, joka kertoisi eri ihmisistä ja heidän elämästään, ja joita yhdistäisi kyseinen paikka. Mutta tämän blogipostauksen tarkoitus ei ollut kirjoittaa kyseistä kirjaa, vaan  pohtia teen käyttämistä ruoanlaitossa...

Théhuoneessa innostuu helposti kokeilemaan eri teelaatuja. Pitäjät ovat varsin ammattitaitoisia ja heiltä saa hyviä ideoita ja vinkkejä. Samalla kun rauhoittuu työpäivän kiireistä teetä maistellen voi lukea teestä kertovia kirjoja. Yhdestä kirjasta löytyikin liuta reseptejä, joita oli mukava opiskella ja joiden perusteella sai tehtyä ostoslistan valmiiksi kauppaa varten:


Eipä sitten muuta kuin kaupan kautta kotiin kokeilemaan... Ensimmäinen ostos suoritettiin kuitenkin Théhuoneessa, nimittäin pussillinen matcha-teetä tulevan päivällisen perustaksi.

4-annoksen teepäivällinen

Ensimmäinen kokeilu oli pieni ex-tempore amuse: paahdettua ruisleipää tee-maustetulla voilla sekä teeshotti (joka oikeasti oli vain vihreätä teetä sellaisenaan snapsilasissa). Tee-voi oli jännän makuista. Se oli hyvin mieto ja miellyttävä lisä; ei dominoinut millään tavalla, mutta antoi erikoisen vivahteen.



Alkuruoaksi valittiin sikuri-vene tee-maustetulla tuorejuustolla, jota koristi tomaattikuutiot ja yrttilehdet. Resepti herätti vähän epäilyksiä jo alkumetreillä: onkohan lopputulos tasapainoinen ottaen huomioon, että sikuri on aika kitkerä? Epäilykset olivat perusteltuja; annos sellaisenaan oli hivenen kitkerä, mutta päädyttiin puristamaan vähän limemehua päälle, jonka jälkeen annos oli ainakin pirteämpi. Lisäksi korvasimme ehdotetun persiljan sitruunamelissalla. Lopputulos ei ollut mitenkään huono, mutta seuraavalla kerralla täytyy tasapainottaa maut.



Pääruoaksi valikoitui tee-maustetut gnocchit. Gnocchi-taikinaan lisättiin teejauhoja (matchaa) ja vaivattiin tasaiseksi taikinaksi. Lopputuloksena oli vihreät teen makuiset gnocchit, joiden päälle ripoteltiin oliiviöljyä, paahdettua valkosipulia, paahdettuja pinjansiemeniä (oma lisäys reseptiin), basilikanlehtiä ja vastaraastetua parmesaania. Annos oli sinänsä hyvä, mutta kuten alkuruoassa, niin maut eivät olleet ihan tasapainossa.



Viimeinen annos olikin sitten kauan ajatuksissamme ollut vihreän teen jäätelö. Lopputulos oli hyvinkin intensiivinen jäätelöannos. Jäätelöä ei ehkä kannattaisi syödä ihan sellaisenaan, mutta jonkun toisen kaverina se oli erinomainen. Tässä tapauksessa kyytipojaksi tuli kermavaahtoa ja pala tummaa suklaata.


Alkuperäisessä reseptissä jälkiruoan kanssa tarjottiin appelsiinejä ja kirsikoita, mutta tässä appelsiinit korvattiin päivällisen jälkeisellä appelsiinimaustetulla teellä!

Vaikka päivällinen ei ollut täydellinen, niin se oli kokemuksena hyvä ja kuitenkin kokonaisuutena tyydyttävä. Maut tulivat intensiivisimmiksi mitä pidemmälle päivällinen venyi, joten aikaisempi annos ei peittänyt seuraavaa annosta millään tavalla. Pienillä muutoksilla lopputulos olisi saatu parannettua merkittävästi, mutta kotipäivälliseksi tämäkin oli ihan kiva.

Mitä opittiin ja mitä pohdittavaksi

Teekokeilut eivät tule jäämään tähän, se on varmaa! Teetä voi käyttää monella eri tavalla: se voi olla se "secret ingredient", joka antaa kivan vivahteen annokselle tai se voi olla se, joka raivaa itselleen pääroolin annoksen makukartalla - tai mitä tahansa siitä välistä. Tekniikoita teen käyttämiseksi kokkaamisessa on useita, joten kokeilemista riittää vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Jatkossa tulee olemaan mielenkiintoista kokeilla erilaisia teelaatuja ja -makuja erilaisiin annoksiin. Esim. jäätelön makua saisi varmasti muunneltua laajastikin vaihtelemalla teen laatua (ja toki myös määrää). Jotkut teet soveltuvat ehkä paremmin suolaisiin annoksiin, toiset makeisiin. Kokeilemalla oppii.

Veden lämpötilan kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei käytä liian kuumaa vettä siten, että teestä itsestään tulee kitkerää.

Kuten kaikessa ruoanlaitossa on tärkeätä löytää hyvä makutasapaino. Maistaminen on tärkeätä, erityisesti kun on täysin uusi elementti kokeilussa mukana.












No comments:

Post a Comment