Inspiraatiota Tanzaniasta

Kallen tytär on naimisissa tanzanialaisen miehen kanssa. He asuvat parhaillaan Suomessa. Luonnollisesti miehelle satelee uteliaita kysymyksiä, miten hän viihtyy Suomessa, tykkääkö talvesta, osaako jo suomea, kaipaako Tanzaniaa, jne jne. Kerran hän sanoi, ettei pidä suomalaisesta ruoasta. Tämä tosin osoittautui väärinkäsitykseksi – hän tarkoitti, ettei tunne suomalaista ruokaa. Väärinkäsitys kuitenkin johti siihen, että päätimme yllättää heidät tarjoamalla tanzanialaista ruokaa päivällisellä!

Ensimmäinen ongelma oli kuitenkin se, ettei me tiedetty tanzanialaisesta ruoasta yhtään mitään. Sivistyksessä oli valtava aukko. Itse asiassa emme oikeasti tienneet yhtään mitään mistään muusta afrikkalaisesta keittiöstä kuin marokkolaisesta; tunisialaisesta tunnettiin harissa, mutta siihen taidot loppuivatkin. Mutta, kun kerran idea on saatu, sitä on toteutettava, tavalla tai toisella.

Opiskelua

Ongelman ratkaisemiseksi piti suunnata kirjakauppaan. Tässä seuraava haaste tuli eteen – ellei marokkolaista keittiötä lasketa, niin afrikkalaisia keittokirjoja on todella huonosti tarjolla. Nettikaupasta ostaessa on vaikeata tietää, onko kirja hyödyllinen vai ei. Usein onkin arviointien varassa. Esimerkiksi yhtä kirjaa kehuttiin kovasti, oli kuulemma voittanut jonkun palkinnonkin, mutta arviointeja selatessa eräs kyseisen maan kansalainen oli todennut, että kirjassa on hyviä reseptejä, niillä ei vaan ole mitään tekemistä kyseisen maan keittiön kanssa. Kirja jäi siis hankkimatta.

Seuraavat kirjat sen sijaan päätyivät ostoskoriin:

• Marcus Samuelsson; The Soul of a New Cuisine. Samuelsson toteaa saman, minkä mekin havaittiin, nimittäin että afrikkalaisista keittokirjoista on puutetta. Hän toivoo, että afrikkalainen keittiö olisi seuraava kiinnostuksen kohde aasialaisen keittiön jälkeen. Miksipä ei? Kirja on joka tapauksessa todella inspiroiva!
• Benn Haidari; Modern Zanzibar Cuisine. Zanzibar on Tanzaniassa, joten pääsemme ainakin lähelle, vaikka päävieraamme kyllä on Tanzanian mantereelta. Tiesittekö muuten, että Freddy Mercury on syntynyt Zanzibarissa? Kaikkea sitä oppii reseptejä etsiessään… Joka tapauksessa, kirja aiheutti heti toisella sivulla hämmästystä, sillä yhtäkkiä kirjoittaja rupesi puhumaan suomalaisista. Kirjassa oli myös hernekeiton resepti, joskaan ei ihan suomalaisena versiona. Kävi ilmi, että Haidari on asunut ja työskennellyt Suomessa (Ahvenanmaalla). Ilmeisesti hän asuu siellä vieläkin??
• Elina Penttinen; Piripiri! Makuja Mozambikista. Kirja on suomalaisen kirjoittama. Tätä ei vielä koeponnistettu, mutta se näyttää sisältävän monia herkullisia reseptejä, joten taatusti tulee kokeiltua jossain vaiheessa.
• African cookbook; Ethiopia – Nigeria – Kenya. Tämän kirjan kenialaista osuutta tuli hyödynnettyä pohjana päivällisellemme. Se sisältää keskeisimpiä perusreseptejä ja muodostaa siten hyvän referenssioppaan aiheelle.

Miriam Kinundan kirja Taste of Tanzania olisi ollut kullan arvoinen, mutta sen hankinta ei ollut ihan suoraviivaista. Amazonin tai Kinundan omasta nettikaupasta tilaus ei onnistunut, koska lähettäminen Yhdysvaltojen ulkopuolelle ei jostain syystä onnistunut. Lopulta päädyimme lähettämään sähköpostin Miriam Kinundalle itselleen. Kävimme pientä kirjeenvaihtoa ja hän suositteli kokeilemaan Alibristä, eli englantilaista nettikirjakauppaa. Tämän kautta tilaus onnistui ja kirja onkin jo matkalla Suomeen. Ikävä kyllä se ei ehtinyt avuksi meidän tanzanialaista päivällistä varten…

Lisäksi selailimme nettiä etsiskellen tietoja tanzanialaisesta ruoasta. Löysimme muutamia reseptejä, jotka toimivat pohjana meidän ensimmäiselle kokeilulle, mutta ei niitä reseptejä ollut tarjolla ainakaan liikaa. 

Käytimme myös youtube:a hyväkseen yrittäessämme ymmärtää, mikä ugali oikeasti on…

Päivällinen

Päädyimme valmistelemaan kachumbari-salaatin, chapati-leipiä, kalacurrya ja ugalia.

Kachumbari-salaatti oli aika suoraviivainen, mutta erittäin hyvä ja raikas salaatti. Chapatileivät onnistuivat myös hyvin. Tämä oli se helppo osuus.

Kalacurryn teimme worldcupoffood:in reseptin perusteella, tosin hieman muokaten. Emme esimerkiksi käyttäneet amerikkalaisten rakastamaa maapähkinävoita. Purkitetut tomaatit vaihdoimme tuoreisiin ja currya käytettiin vähän runsaammin. Kalana oli siika, tosin kokeilimme aiemmin myös kuhalla. Muilta osin noudatettiin reseptiä kutakuinkin. Lopputulos oli hyvänmakuinen, tosin ehkä enemmän tanzanialaisvaikutteinen kuin aito tanzanialainen.

Sitten oli ugalin vuoro. Kaupasta ei löytynyt kuin tavallisia (keltaisia) maissijauhoja, joten sen kanssa oli pärjättävä, vaikka kaikki ugalit, mitä netistä löydettiin olivat valkoisia. Seurattiin ohjeita ja lopputulos oli kuulemma ”hyvä alku ugalille, mutta olisi kannattanut vielä jatkaa veivaamista”. Siihen tarvitaan lisäksi tukeva puulasta ja paljon lihasvoimaa. Tässä kuitenkin kuva keskeneräisestä keltaisesta ugalista. Se ei maistu miltään, mutta se täyttää kyllä vatsan!

Maailman noloin ugali?

Palaute: päivällinen maistui kyllä, joskaan ei ihan täysin autenttinen ollut! Mutta he lupasivat opettaa meille miten tanzanialaista ruokaa tehdään, joten me odotamme innolla tulevaa oppituntia!

Mitä opittiin

Kokemus oli silmiä avartava monessa mielessä. Vaikka lopputulos ei ollut täydellisen autenttinen, niin maku oli hyvä ja innosti kokeilemaan lisää jatkossakin. Erityisesti opiskelu avasi silmiä Afrikan mantereen eri keittiöistä, niiden saamista vaikutteista mutta myös niiden vaikutuksista muihin maanosiin, erityisesti Etelä-Amerikkaan. Samuelsson korostaa omassa kirjassaan, että Afrikkaa on niin usein kuvattu köyhyyden ja nälänhädän kautta, että ihminen helposti sortuu ajattelemaan, ettei ruokakulttuuri siellä ole kovinkaan kehittynyt, ellei nyt Pohjois-Afrikkaa (alueena) ja Etelä-Afrikkaa (valtiona) lasketa. Mikään ei kuitenkaan voi olla kauempana totuudesta.

Yksi asia on varma; tulevan kesän grillikausi tulee näkemään uusia maustesekoituksia ja lisäkkeitä – Afrikka-inspiroituneena! Berbere tulee valtaamaan pöydän,  afrikkalaiset chutneyt tulevat valtaamaan itselleen tilaa, (keitto)banaanit tulevat löytämään tiensä suolaisiin ja makeisiin ruokiin, ugaliakin selätetään – ehkä kuitenkin sortuen Samuelssonin muokkaamaan, vähän maukkaampaan versioon – kachumbarit ja muut salaatit tulevat osaksi repertoaaria ja suomalaista kalaa tullaan hämmentämään uusilla ”patakavereilla” siten, että kuhat ja siiat tulevat olemaan ihan ihmeissään!

Jos uteliaisuutenne heräsi, suosittelemme tilaamaan Marcus Samuelssonin kirjaa! Se on inspiroiva, länsimaalaiselle keittiölle soveltuva (tarkoittaen siis, että löydät raaka-aineet kaupasta) ja silmiä avaava! 

Loppupäätelmänä voi todeta, että väärinkäsitykset voivat joskus olla aivan loistavia, ainakin jos johtavat hyvään ruokaan ja uusiin oppeihin!

Tee ruoanlaitossa

Olimme pitkään olleet uteliaita kokeilemaan teen käyttämistä ruoanlaitossa. Ajatus tuntui houkuttelevalta, mutta vieraalta - mitenköhän sitä nyt oikeasti tulisi käyttää? Australian Masterchef (2012) vastasi uteliaisuuteemme aivan mielettömän mielenkiintoisella jaksolla, jossa valmistettiin alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka, joissa kaikissa oli käytettävä teetä jossain muodossa. Se avasi silmiämme teen monille mahdollisuuksille!

Ensimmäiset kokeilut olivatkin aika varman päälle, eli aikaisemmassa postauksessa mainitut Ochazuke ja sobanuudelikeitto. Sen jälkeen tuli kokeiltua vielä yhtä sitruuna-basilika-kastiketta, joka sopi mainiosti valkoisen kalan kanssa. Lisäksi Tokyo 55:ssa syöty vihreän teen -jäätelö oli jäänyt vahvasti mieleen miellyttävänä kokemuksena, jota teki mieli kokeilla valmistaa itsekin.

Kokeilun edistämiseksi tilattiin pari kirjaa: Cynthia Goldin ja Lisë Sternin "Culinary Tea" sekä Robert Wemischerin ja Diana Rosenin kirja "Cooking with Tea". Kummassakin on paljon hyviä - myös länsimaalaiseen keittiöön (ja näköjään Angry Birds -possullekin) - soveltuvia ideoita!

Inspiraatiota etsimässä

Kuin sattumalta silmiin osui Théhuone - pieni, mutta avara teekauppa ja -huone. Ensimmäinen asia mikä tulee vastaan kun astuu sisään on miellyttävä ja valloittava tuoksu. Paikka on kuin kiireen ja stressin seassa oleva turvallinen keidas, jossa rauhallisuus ja rentous vallitsee, lukiten maailman murheet ja kiireet ulkopuolelle. Suomalaiset toisilleen ventovieraat ihmiset jopa juttelevat keskenään, kuitenkin jättäen omaan rauhaan ne, jotka mielummin keskittyvät omiin ajatuksiinsa. Théhuoneesta inspiroituneena voisi hyvin kirjoittaa romaani, joka kertoisi eri ihmisistä ja heidän elämästään, ja joita yhdistäisi kyseinen paikka. Mutta tämän blogipostauksen tarkoitus ei ollut kirjoittaa kyseistä kirjaa, vaan  pohtia teen käyttämistä ruoanlaitossa...

Théhuoneessa innostuu helposti kokeilemaan eri teelaatuja. Pitäjät ovat varsin ammattitaitoisia ja heiltä saa hyviä ideoita ja vinkkejä. Samalla kun rauhoittuu työpäivän kiireistä teetä maistellen voi lukea teestä kertovia kirjoja. Yhdestä kirjasta löytyikin liuta reseptejä, joita oli mukava opiskella ja joiden perusteella sai tehtyä ostoslistan valmiiksi kauppaa varten:

Eipä sitten muuta kuin kaupan kautta kotiin kokeilemaan... Ensimmäinen ostos suoritettiin kuitenkin Théhuoneessa, nimittäin pussillinen matcha-teetä tulevan päivällisen perustaksi.

4-annoksen teepäivällinen

Ensimmäinen kokeilu oli pieni ex-tempore amuse: paahdettua ruisleipää tee-maustetulla voilla sekä teeshotti (joka oikeasti oli vain vihreätä teetä sellaisenaan snapsilasissa). Tee-voi oli jännän makuista. Se oli hyvin mieto ja miellyttävä lisä; ei dominoinut millään tavalla, mutta antoi erikoisen vivahteen.

Alkuruoaksi valittiin sikuri-vene tee-maustetulla tuorejuustolla, jota koristi tomaattikuutiot ja yrttilehdet. Resepti herätti vähän epäilyksiä jo alkumetreillä: onkohan lopputulos tasapainoinen ottaen huomioon, että sikuri on aika kitkerä? Epäilykset olivat perusteltuja; annos sellaisenaan oli hivenen kitkerä, mutta päädyttiin puristamaan vähän limemehua päälle, jonka jälkeen annos oli ainakin pirteämpi. Lisäksi korvasimme ehdotetun persiljan sitruunamelissalla. Lopputulos ei ollut mitenkään huono, mutta seuraavalla kerralla täytyy tasapainottaa maut.

Pääruoaksi valikoitui tee-maustetut gnocchit. Gnocchi-taikinaan lisättiin teejauhoja (matchaa) ja vaivattiin tasaiseksi taikinaksi. Lopputuloksena oli vihreät teen makuiset gnocchit, joiden päälle ripoteltiin oliiviöljyä, paahdettua valkosipulia, paahdettuja pinjansiemeniä (oma lisäys reseptiin), basilikanlehtiä ja vastaraastetua parmesaania. Annos oli sinänsä hyvä, mutta kuten alkuruoassa, niin maut eivät olleet ihan tasapainossa.

Viimeinen annos olikin sitten kauan ajatuksissamme ollut vihreän teen jäätelö. Lopputulos oli hyvinkin intensiivinen jäätelöannos. Jäätelöä ei ehkä kannattaisi syödä ihan sellaisenaan, mutta jonkun toisen kaverina se oli erinomainen. Tässä tapauksessa kyytipojaksi tuli kermavaahtoa ja pala tummaa suklaata.

Alkuperäisessä reseptissä jälkiruoan kanssa tarjottiin appelsiinejä ja kirsikoita, mutta tässä appelsiinit korvattiin päivällisen jälkeisellä appelsiinimaustetulla teellä!

Vaikka päivällinen ei ollut täydellinen, niin se oli kokemuksena hyvä ja kuitenkin kokonaisuutena tyydyttävä. Maut tulivat intensiivisimmiksi mitä pidemmälle päivällinen venyi, joten aikaisempi annos ei peittänyt seuraavaa annosta millään tavalla. Pienillä muutoksilla lopputulos olisi saatu parannettua merkittävästi, mutta kotipäivälliseksi tämäkin oli ihan kiva.

Mitä opittiin ja mitä pohdittavaksi

Teekokeilut eivät tule jäämään tähän, se on varmaa! Teetä voi käyttää monella eri tavalla: se voi olla se "secret ingredient", joka antaa kivan vivahteen annokselle tai se voi olla se, joka raivaa itselleen pääroolin annoksen makukartalla - tai mitä tahansa siitä välistä. Tekniikoita teen käyttämiseksi kokkaamisessa on useita, joten kokeilemista riittää vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Jatkossa tulee olemaan mielenkiintoista kokeilla erilaisia teelaatuja ja -makuja erilaisiin annoksiin. Esim. jäätelön makua saisi varmasti muunneltua laajastikin vaihtelemalla teen laatua (ja toki myös määrää). Jotkut teet soveltuvat ehkä paremmin suolaisiin annoksiin, toiset makeisiin. Kokeilemalla oppii.

Veden lämpötilan kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei käytä liian kuumaa vettä siten, että teestä itsestään tulee kitkerää.

Kuten kaikessa ruoanlaitossa on tärkeätä löytää hyvä makutasapaino. Maistaminen on tärkeätä, erityisesti kun on täysin uusi elementti kokeilussa mukana.

Japanilaista kokkailua

Japanilainen keittiö on monessa mielessä mielenkiintoinen. Olimme pitkään pohtineet kokkailla japanilaista ruokaa itse ja lopulta vietettiin sitten japanilaista viikkoa kotona. Kokemusta japanilaisen ruoan syömisestä oli toki jonkin verran jo ennestään; parin Japani-vierailun lisäksi on tullut syötyä japanilaisissa ravintoloissa, tosin näistä kokemuksista on jo kulunut aikaa...

Taustamateriaalia ja inspiraationhakua

Päästäksemme alkuun päätimme hakea inspiraatiota japanilaisista keittokirjoista sekä ravintoloista. 

Hyllystä löytyi seuraavat keittokirjat:

1. Kimiko Barber, The Japanese kitchen 
2. Emi Kazuko, Japanese cooking
3. Lahdenmäki, Niidome, Sugimoto, Valonen, Lindgren, Kuukka, Sakura - japanilainen keittokirja
4. Makiko Sano, Sushi Slim

Emi Kazukon kirja valikoitui kokkailumme perustaksi sen selkeyden ja kattavuuden vuoksi. Kirjassa kerrotaan ensin japanilaisen keittiön historiasta ja kehityksestä sekä keskeisimmistä keittiövälineistä, ruoanlaittomenetelmistä ja raaka-aineista. Reseptit on jaettu eri kategorioihin (sushi ja riisi, keitot ja nuudelit, kasvikset ja levät, pavut, tofu ja kananmuna, kala ja äyriäiset, lintu- ja liharuoat sekä jälkiruoat ja kakut). Kirjasta löytyy useita klassikkoreseptejä ja kirjaa on muutenkin miellyttävää selailla.

Kimiko Barberin kirja sisältää osittain samoja asioita kuin Emi Kazukon kirja, mutta se on rakennettu eri tavalla. Kuten Kazukon kirja, myös Barberin kirja alkaa japanilaisen keittiön historialla. Reseptit kuvataan kuitenkin osana raaka-aineiden esittämistä siten, että ensin kerrotaan paljon tietystä raaka-aineesta, sen taustasta, ulkonäöstä ja mausta, tavoista hyödyntää ruoanlaitossa, valmistelusta sekä sen ostamisesta ja säilyttämisestä. Esimerkkinä annetaan yksi tai muutama resepti. Jotkut reseptit ovat tässä kirjassa yksinkertaisempia kuin Kazukon kirjassa. Esimerkiksi dashi-liemen (#1) valmistus kestää Barberin ohjeiden mukaan korkeintaan 20min alusta loppuun kun taas Kazukon ohjeissa saa varata yli tunnin. 

Sakura-kirjan saimme häälahjaksi. Se toimii hyvänä inspiraationlähteenä; kuvat ovat hyvin kauniita ja sitovat japanilaiset reseptit suomalaiseen ympäristöön.

Sushi Slim ei päätynyt hyllylle sen vähäkaloristen lupausten takia, vaan sen yksinkertaisten ohjeiden ansiosta. Tumpelokin kykenee tekemään sushin näköisiä virityksiä kirjan ohjeiden mukaisesti (ainakin jos tumpelo ei ota itseään liian vakavasti). Kirjassa on myös muita kuin sushireseptejä ja ohjeet tuntuvat hyvin yksinkertaisilta. Arvokasta aloittelevalle japanilaiskokkaajalle on lista japanilaisen keittiön top 12 perusraaka-aineista. Niitä perusraaka-aineita kun hankkii onkin helppoa valmistaa japanilainen annos - tai japanilaisinspiroitu annos! 

Pari ravintolakokeiluakin tuli tehtyä inspiraatiomielessä: ravintola Domo Kalevankadulla sekä Tokyo55 Runeberginkadulla. Domo oli ihan mukava kokemus; ruoka oli hyvää ja kauniisti laitettu. Tokyo55 vei kuitenkin jalat alta. Meillä oli onni saada vierailla siellä japanilaisen tuttavapariskunnan kanssa, jotka osasivat kertoa enemmän japanilaisesta keittiöstä. He suosittelivat ravintolaa tietäen, että ravintolassa on aidosti japanilainen kokki toisin kuin monessa muussa japanilaisessa ravintolassa, jossa on useinmiten kiinalainen, korealainen tai muun maalainen kokki. Vaikka moni länsimaalainen ei välttämättä huomaakaan eroa, niin japanilainen sen kuulemma kyllä huomaa. Oli miten oli, ruoka oli taivaallisen hyvää. Syömisen mielekkyyttä lisäsi vielä se, että keittiöön oli juuri saapunut tonnikala, jota apukokki valmisteli taustalla...

Näistä opeista ja kokemuksista lähdettiin liikkeelle.

Ruokaostoksille

Seuraava askel oli sitten reseptien valinta, ostoslistan teko ja ruokaostoksille lähteminen. Päätimme suunnata Hakaniemen etnisiin kauppohin sekä Tokyokaniin. Itse asiassa voisi sanoa, että tämä vaihe oli haastavin kaikista. Ennenkuin lopulta itse pääsi valmistusvaiheeseen niin kaikki raaka-aineet tuntuivat vierailta ja oudoilta. Päädyimme aluksi vain tuijottamaan eri raaka-aineita kunnes ne pikkuhiljaa rupesivat juttelemaan meille. Tokyokanissa ei tosin tarvinnut tuijottaa kovinkaan pitkään ennenkuin ystävällinen myyjä tuli kysymään, jos tarvittiin apua. 

Kotona huomattiin, että olimme jopa onnistuneet ostamaan kaikki Sushi Slimin listaamat perustarvikkeet. Tästä oli siis hyvä aloittaa...

Kokkaaminen

Ensimmäinen kokeilu oli nimeltä Ochazuke; meidän tapauksessa riisiä vihreässä teessä ja lohella. Ochazuke on oikeasti tapa maustaa (ylijäänyttä) riisiä jonkinlaisella liemellä. Kyotossa vieraan tulee kieltäytyä annoksesta ja lähteä kotiinsa välittömästi, mikäli isäntäväki tarjoaa kyseisen annoksen, koska se on oikeasti vain kohtelias tapa ilmaista, että vieras on viipynyt liian pitkään...

Ruoka oli varsinaista pikaruokaa; valmistamiseen ei mennyt paljon aikaa, mutta lopputulos oli maukas.

Seuraava kokeilu oli nuudelikeitto katkaraputempuralla. Keittoa varten piti ensin valmistaa dashi-liemi (#1), mikä osoittautui helpoksi mutta hmm "aromikkaaksi". Tempuran kanssa tehtiin aloittelijan virhe (sarjassa "kuka nyt käyttöohjeita lukisi") leivittämällä ne pankojauhoilla, jonka takia lopputulos ei koostumukseltaan ollut ihan se odotettu. Kokonaisuudessaan annoksen valmistelu oli selvästi edellistä annosta työläämpi, joskin valmistuksessa varmasti olisi ollut mahdollista oiota, esimerkiksi käyttämällä valmista lientä (tai jos olisi aiemmin valmistellut isompia määriä dashi-lientä ja pakastanut sitä). Maku oli kuitenkin hyvä!

Seuraavaksi kokeiltiin sitten kahta eri sushia: nigiri-sushi ja temaki-sushi. Lisäksi tehtiin säilöttyä inkivääriä, garia. Sanotaanko näin, että käsitaitoja pitää vielä harjoitella ja paljon, mutta maku oli loistava! 

Sushien jälkeen oli tonkatsun vuoro. Lihana käytettiin porsaan ulkofilettä, jota leivitettiin pankojauhoilla (nyt niille löytyi oikea käyttötarkoitus) ja tarjottiin kaalin ja tonkatsu-kastikkeen kera. Annoksesta tuli erittäin hyvä!

Kaikki kokeillut olivat (maultaan) onnistuneita! Mielenkiintoista oli myös huomata, että vaikka söi riittävästi (jopa paljon) ja nälkä lähti moneksi tunniksi, niin olo ei missään vaiheessa ollut raskas tai ähky.

Mitä opittiin

Japanilainen teemaviikko oli monessa mielessä mielenkiintoinen. Japanilaiset perusraaka-aineet tulivat tutuiksi eikä sormi mene enää kaupassa suuhun. Reseptien lukeminen on helpottunut selvästi, kun kykenee hahmottamaan eri ainesosat ja valmistustavat paremmin. Uusia asioita on helpompi omaksua. 

Lisäksi on helpompaa tehdä japanilaisinspiroituja ruokia kokeiluviikon jälkeen. Esimerkiksi Gullichsenin "Safka"-kirjassa on paljon japanilaisia vaikutteita ja yhtäkkiä huomaakin, että omasta ruokakomerosta löytyykin ainesosat valmiiksi. Lohiavokadosalaatissa olevat garit löytyivät valmiina jääkaapista kun niitä tuli tehtyä riittävästi sushia varten, salaattikastiketta varten löytyi wasabia, jne.

Tulipahan sovellettua vähän omasta päästäkin, kun yhtenä iltana piti saada aikaan nopea, mutta silti täyttävä annos: sobanuudeleita vihreässä teessä ja tamari-soijakastikkeessa sekä katkaraputempuraa ja kevätsipulia. Tässä yhdistyi Ochobukessa kokeiltu tee-soijaliemi ja nuudelikeiton muut ainekset. Meniköhän tekemiseen edes 15min...? Tällä kertaa tempuran leivitys tuli sentään tehtyä oikein... Oli kyllä erittäin maukasta ja niin helppoa, että oikein nauratti!